Lontoon suomalainen kirkko - 120 vuotta




Lontoon suomalainen kirkko on matkalaisten, merimiesten ja pysyvästi tai lyhytaikaisesti Iso-Britanniassa ja Irlannissa asuvien suomalaisten kirkko.

Kirkolla voit tavata opiskelijoita, au paireja, sairaanhoitajia, merimiehiä, suomalaisia työnhakijoita, Brittein saarille pysyvästi asettuneita suomalaisia, toisen polven suomalaisia, loma- tai läpikulkumatkalla olevia.

Kirkko on levähtämis- ja kohtaamispaikka, suomalaisten olohuone Lontoossa.

Lontoon suomalainen kirkko on osa Suomen Merimieskirkkoa, joka on perustettu vuonna 1875.
Iso-Britanniassa olemme toimineet jo reilun toistasataa vuotta. Ensimmäinen työntekijä saapui Englantiin vuonna 1882, joten vuonna 2002 vietettiin kirkkomme 120-vuotisjuhlia. Nykyisissä tiloissa olemme toimineet vuodesta 1958.

Lontoon suomalainen kirkko tekee kirkollista työtä sekä kulttuuri- ja sosiaalityötä Suomen ev.-lut. kirkon yhteydessä ja sen tunnustuksen pohjalta. Läheistä yhteistyötä harjoitetaan Englannin anglikaanikirkon ja muiden Pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen kanssa.

Kirkon toiminta muokkaantuu käyttäjien tarpeiden mukaan. Käyttäjät myöskin pitävät kirkon taloudellisesti pystyssä. Suurin voimainponnistus on joulubasaari, joka järjestetään vuosittain marraskuussa. Kymmeniä vapaaehtoisia tarvitaan palvelemaan tuhansia kävijöitä. Tule mukaan mukavaan joukkoon, ilmoittaudu kirkolle.